Armas Järnefelt mieskuorolaulujen säveltäjänä

Armas Järnefeltin (1869-1958) ura säveltäjänä sijoittuu aikaan, jolloin mieskuorolaulu eli Suomessa vahvaa nousukautta. Sibelius loi 1890-luvulla uraauurtavan kansallisen kuorotyylin, ja hänen vanavedessään nuoremmat romantikot Selim Palmgren, Toivo Kuula ja Leevi Madetoja täydensivät suomalaisen mieskuoromusiikin kultakauden kuvaa. Järnefeltin mieskuorolaulut kuuluvat tähän samaan nousuaaltoon.

Järnefeltin 22 mieskuorolaulua kattavat laajan ilmaisuasteikon. Yhtä ääripäätä edustavat kepeät ja humoristiset laulut kuten suomalaisen mieskuoromusiikin klassikoihin kuuluva Sirkka (1898) ja kansanomaisen lämminhenkinen Paimenten ilo (1898), vakavampaa ilmaisua taas koskettavasti menetyksen tuntoja tulkitseva Pois meni merehen päivä (1896), harrassävyinen Paimenen pyhä (1898) ja Järnefeltin ainoa saksankielinen mieskuoroteos Goethe-laulu Wanderers Nachtlied (1898). Järnefeltin mieskuorolaulujen aihepiirit ulottuvat yksilökeskeisestä lyriikasta sellaiseen fennomaniseen taistelulauluun kuin Nyt valitkaa. Kielipoliittisesti Järnefelt oli kuitenkin suvaitseva ja kirjoitti myös kuusi ruotsinkielistä mieskuorolaulua, joista tunnetuin on surumielisen kaunis Den flydda (1898).

Vaikka Järnefelt loi uransa ennen muuta säveltäjänä ja kapellimestarina, hänellä oli lyhyen aikaa myös omakohtainen kosketus mieskuoroon, sillä hän lauloi II-tenoria Viipurin Lauluveikoissa kaudella 1898-99. Hänen mieskuorolaulujaan leimaakin taitavasti kirjoitettu, hyvin soiva kuorosatsi, joka silloin tällöin laajenee neliäänisyydestä viisi- tai kuusiääniseksi. Muutamissa lauluissa soolot elävöittävät tekstuuria, laajimmin laulussa Kesäilta (1895), joka hahmottuu neliäänisen mieskuoron säestämäksi tenorisooloksi. A cappella –laulujen lisäksi Järnefelt käytti mieskuoroa myös muutamissa kantaattisävellyksissään (Laulu Vuokselle 1897, Suomen synty 1898, Åbo slott 1902 ja Päivän poika 1939).

Kimmo Korhonen

Armas Järnefelt 150 -juhlavuosi: www.armasjarnefelt.fi